Heinämäen Ukkonen, VH-00000
| Virallinen Nimi |
Heinämäen Ukkonen |
Rotu |
suomenhevonen |
| Kutsumanimi |
Unski |
Sukupuoli |
ori |
| Syntymäaika |
05.01.2009
|
Säkäkorkeus |
150cm |
| Väri |
--- |
Koulutustaso |
ko. helppo a - re. 70 cm |
| Kasvattaja |
Heinämäki |
Omistaja |
Maria H. |
Heinämäen Ukkonen, tutuille ihan vaan pelkkä Unski on perinteinen supisuomalainen herrasmies. Sillä on toki omat kahelit päivänsä jotka sopivat yleensä tammojen kiima-aikojen kanssa yksiin, mutta väliviikkoina Unski on oikein mukava ja äärimmäisen ystävällinen kaveri. Se ei voisi vahingoittaa edes kärpästä ja tulee toimeen kaikenlaisten eliöiden ja ötököiden kanssa kissoista ja pikkulapsista aina toisiin hevosiin. Ulkoileminen on herran rakkaus numero yksi, eikä se tiedä muuta inhottavampaa kuin seistä tallissa monta tuntia putkeen, varsinkin jos joutuu olemaan yksin. Tarhasta ei tulla vapaaehtoisesti oikeastaan koskaan pois ilman lahjontaa, korkeintaan kaatosateella ja kovilla pakkasilla. Postimerkin kokoisista oritarhoista tosin tulee ihan mielellään ulos, koska niissä ei mahdu ottamaan minkäänsortin spurtteja. Yleensä kaura tai jokin muu rapiseva ovat avainasemassa herraa pyydystäessä. Tosin, kiinnijäämisen jälkeen hän tulee tarhasta kovalla ryminällä ulos ja talliin mennäänkin sitten yleensä Unskin johdolla jos ei ole muistanut laittaa ketjua suuhun tai vähintään turvan ympärille. Muuten taluttaessa käyttäytyy sivistyneesti eikä välttämättä edes tarvitse ketjua. Tarhasta tulemisen lisäksi harrastaa rynnimistä ja riehumista korkeintaan kahelipäivinään. Tallitavoissa Unskilla ei voi enää olla parantamisen varaa. Käyttäytyy yleensä äärimmäisen kauniisti, ei huutele muille hevosille eikä yritä tulla edes ruoka-aikaan ovista läpi. Tykkää kuitenkin katsella maailmaa ja viihtyy parhaiten puoliovellisessa karsinassa. Kuljetukset ovat olleet rutiinia herralle ihan varsasta asti, joten mitään ongelmaa oikeastaan minkäännäköisen kuljetusvälineen kanssa ei ole. Menee niin autoon kun pieneen koppiinkin ja matkustaa kiltisti niin kauan kun on tarvis. Tulee aina välillä kuitenkin aika vauhdilla ulos kopista ja jos siihen ei osaa varautua on aika varmasti naamallaan jossain. Eläinlääkäriin ja kengittäjäänkin Unski on tottunut pienestä asti ja minkäännäköisten toimenpiteiden kanssa ei ole ongelmaa. Ei jännitä mitään ja kaikki rokotukset jne. saa annettua helposti. Hoitaessa on aika lutuinen kaveri ja rupeaa välillä oikeaksi mammanpojaksi. Se ei luota ihmisiin kovinkaan helpolla, mutta kun Unskin luottamuksen voittaa niin siitä tulee elinikäinen kaveri joka seuraa joka paikkaan vapaaehtoisesti ja ilman pakottamista. Se rakastaa kaikenlaista hellittelyä ja harjailemista eikä välillä malttaisi ollenkaan päästää harjaajaa toisiin askareisiin vaan jää kiehnäämään päällään ja katselemaan perään. Toisaalta, Unski on kisakausien aikaan ihan onnessaan kun sitä höösätään ja puunataan jonkun toimesta useita tunteja päivässä, mutta laitumelle päästyään se revittelee ensimmäiset puoli tuntia ja sen jälkeen keskittyy mussuttamaan ruohoa niin kauan kunnes joku sen keskeyttää. Rakastaa myös vettä sekä uimista ja pitää äärimmäisen paljon myös pesusta. Kesät ovat hänelle mukavia aikoja kun pääsee uimaan tai suihkuun lähes joka päivä. Ja kaiken ylimääräisen ajan kun ei olla kilpailemassa saa viettää laitumella.
Ratsuna Unski on perussuomalainen osaavimmasta päästä. Pientä jäykkyyttä ja etupainoisuutta on havaittavissa hieman pitemmän ratsastustauon jälkeen, mutta muutaman ratsastuskerran jälkeen alkaa olla hyvä. Ei paina kädelle kovinkaan paljoa, vauhtia on juuri sopivasti ja muotokin alkaa olla oikea. Kisakauden aikana on oikeastaan ilo ratsastaa Unskilla. Se on herkkä kaikille avuille, pehmeä suustaan, on eteenpäinpyrkivä ja yrittää aina parhaansa. Keskittyminen tältä hevoselta katoaa todella harvoin, mutta silloin kun se häviää niin voi sanoa että mikään ei suju. Unski muuttuu täiksi joka koettaa uida tervassa, niin tahmea ja hidas se on. Se alkaa myös niskuroida ja pukittelemaan jos siltä alkaa vaatia jotain mihin sen pitää keskittyä. Se ei myöskään ole ihan aloittelijoiden ratsu, sillä se vaatii kuitenkin sitä, että ratsastaja myös ratsastaa jotta Unski menisi kauniisti. Ei se varsinaisesti mitään tee, jos aloittelijan sinne kyytiin lykkää, mutta hevonen on noin viisi metriä pitkä ja mennä jolkottelee hitaasti eteenpäin ja saattaa hieman steppailla ja vastustella ristiriitaisia apuja. Jostain syystä Unski aistii kilpailutilanteen ja yleensä kisatilanteessa antaa kaikkensa eikä ala pelleilemään missään tilanteessa. Estehevosena Unski on ihan mukava. Sen ponnistusvoima ei riitä kovinkaan korkealle ja varsinkin rataesteillä se ei jaksa hypätä hirveän paljoa, mutta ratsuna se on äärimmäisen mukava. Kuuntelee apuja, hyppää rauhallisesti ja tasaisen varmasti, kieltää tai menee ohi todella harvoin. Ei ole kuitenkaan erityisen hyvä aikaratsastuksessa sillä ylittää esteet mieluiten hyvässä rytmissä ja aika hitaasti. Maastohevosena on varma ja rauhallinen. Sopii niin peltolaukkakisoihin kun pitkiin jolkottelumaastoihin. On myös opetettu ajolle ja toimii hyvin myös kärryt perässä.
Hiisilahden Kaamos sh, ei mitattu |
Rempon Pelko sh, 157cm |
Kääpiökaivannon Paroni KRJ II sh, 158cm |
Humun Aida sh, 156cm |
Valon Viola sh, 152cm |
EL Valon-Varjo sh, 155cm |
Lennon Tihu sph, 147cm |
Aakuun Helmi sh, 156cm |
Aakuun Veeti sh, ei mitattu |
Pohjolan Qvertti YLA III sph, 147cm |
Taikakuun Kinuskikarkki sh, ei mitattu |
Taikakuun Soturitar sh, ei mitattu |
Soturi MÅ sh, 153cm |
Magnolian Wiljamiina sph, 146cm |
Kilpaponina
Sijoituksia KRJ:n alaisissa kilpailuissa on 0 kappaletta. Kaikki kilpailut löydät täältä
ei vielä kilpailuja.
Unskikakkoset
synt. t./o. Varsa (isä)
jotain tekstiä tähän.
Valmennukset
00.00.0000, paikka,
valmennus
Heinämäen Ukkonen on virtuaalihevonen!
|